Mainokset

Reseptit kategoriassa ‘paistettua’

timjamivoissa paistettua poronlapaa resepti

Ainekset
1 kg poronlapaa
500 g perunaa
2 dl demi glace
2 kpl tomaatti
1 dl sokeria
1 nippu timjamia
Suola
mustapippuri
Ohjeet
Valmista muusi, jonka maustat yrteillä(esim. oregano, basilika ja
tietysti tuoreita).
Tomaatit pilkot kattilaan, johon lisätään 1 dl sokeria. Keitetään
hillokkeeksi.
Valmiista Demi glacesta teet yrttikastikkeeen, johon lisäät yrttejä ja
mustapippuria.
Ruskista lapa kunnolla. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä
timjamilla. Paista loppuun uunissa 200 celsiusta noin 1,5 tuntia.
Voitele paiston välillä timjamivoilla.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

keitetyt_kananmunat

Paistettua kalaa pinjansiemenvoissa resepti

Ainekset
100 g voita
2 rkl sitruunamehua
3 rkl rouhittuja pinjansiemeniä
4-6 siika/ahvenfilettä
höyrytettyjä kasviksia (esim.kukkakaalia, porkkanaa, fenkolia)
sitruunalohkoja
Ohjeet
1. Ruskista voi paistinpannulla. Lisää sitruunanmehu ja pinjansiemenet,
hauduta minuutin verran.[br]2. Laita kalafileet pannulle ja paista 2
minuuttia per puoli.[br]3. Tarjoa höyrytettyjen kasvisten ja
sitruunalohkojen kera. Valele kastikkeeksi pinjansiemenvoita.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kasviskeitto

Paistettua rauskunsiipeä ja mustaherukkakastiketta

Resepti: Paistettua rauskunsiipeä ja mustaherukkakastiketta

Ainekset

  • 4 rauskunsiipeä (300-400 g:n painoista)
  • 50 g voita
  • runsaasti musta- ja valkopippuria rouhittuna
  • suolaa

  1. Poista rauskuista ruodot ja nahka. Mausta kalat pippureilla ja
    suolalla. Paista voissa kummaltakin puolelta kauniin ruskeaksi. Jos
    rauskut ovat kovin paksuja, voit kypsentää niitä lopuksi uunissa.
    Tarjoile mustaherukkakastikkeen kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kanapasta

timjamivoissa paistettua poronlapaa resepti

Ainekset
1 kg poronlapaa
500 g perunaa
2 dl demi glace
2 kpl tomaatti
1 dl sokeria
1 nippu timjamia
Suola
mustapippuri
Ohjeet
Valmista muusi, jonka maustat yrteillä(esim. oregano, basilika ja
tietysti tuoreita).
Tomaatit pilkot kattilaan, johon lisätään 1 dl sokeria. Keitetään
hillokkeeksi.
Valmiista Demi glacesta teet yrttikastikkeeen, johon lisäät yrttejä ja
mustapippuria.
Ruskista lapa kunnolla. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä
timjamilla. Paista loppuun uunissa 200 celsiusta noin 1,5 tuntia.
Voitele paiston välillä timjamivoilla.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

leikkeleet

Paistettua madetta ja sitruunaperunoita

Resepti: Paistettua madetta ja sitruunaperunoita

Ainekset

  • 700 g madefileetä
  • 2 tl kapriksia
  • 1 ruukku basilikaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 1 sitruuna
  • voita paistamiseen
  • suolaa
  • valkopippuria
  • Sitruunaperunat:
  • 10 puikulaperunaa
  • 2 rkl voita
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1 dl persiljaa

  1. Paistettua madetta: Poista matikasta keskiruoto ja leikkaa se sormen
    paksuisiksi paloiksi. Pyöritä palat ruisjauhoissa. Paista kalapaloja
    kuumalla pannulla voissa muutama minuutti. Kun ne ovat kullanruskeita
    lisää mukaan kaprikset, hienonnettu basilika ja sitruunan mehu. Mausta
    lopuksi suolalla ja valkopippurilla. Sitruunaperunat: Keitä perunat
    kuorittuina suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi.
    Sekoita kuumien perunoiden joukkoon voi, sitruunan raastettu kuori ja
    persilja. Tarjoile heti. Reseptit: Henri Alén

Hakusanat:

Kuva galleriasta

tomaatti

Sienirisotto ja paistettua lohta

Resepti: Sienirisotto ja paistettua lohta

  • Paistettu lohi:
  • 700 g kirjolohifileetä
  • suolaa
  • valkopippuria
  • tilliä
  • sitruunamehua
  • Sienirisotto:
  • 250 g risottoriisiä
  • 9 dl kasvislientä
  • 3 dl sieniä (esim. pakaste suppilovahveroita)
  • nokare voita
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl timjamia
  • 0,5 dl parmesanjuustoraastetta
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa
  • valkopippuria
    1. Paistettua lohta: Puhdista kalafilee ja mausta se hyvin suolalla ja
      valkopippurilla. Purista fileelle reilusti sitruunamehua ja laita
      pinnalle muutama tillin oksa. Paista kalaa 220 asteisessa uunissa n.
    2. 0-30 minuuttia. Sienirisotto: Lämmitä kasvisliemi, kuullota voissa
      kuutioidut sienet, hienonnettu sipuli, hienonnettu valkosipulinkynsi ja
      riisi. Lisää joukkoon timjami. Kaada päälle kuumaa kasvislientä niin,
      että riisi peittyy. Tarkista suolan määrä. Lisää lientä aina kun se on
      imeytynyt, kunnes riisi on lähes kypsää. Mausta lopuksi valkopippurilla
      ja sitruunan mehulla. Lisää vielä nokare voita ja raastettua
      parmesaania. Tarjoile heti. Reseptit: Antti Vahtera

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    pizza_ranskalaiset

    Rose paistettua sorsanrintaa ja perunakakkua,

    Resepti: Rose paistettua sorsanrintaa ja perunakakkua,

  • 6 kpl sorsan rintafilettä
  • 2 kpl Granny Smith omenaa
  • 2 rkl tuoretta timjamia
  • 2 kpl shalottisipulia
  • 150 g voita
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 dl sorsan lientä
  • suolaa
  • valkopippuria
  • Perunakakku:
  • 6 kpl isoa Rosamunda-perunaa
  • suolaa
  • valkopippuria
  • muskottia
  • 100 g voita
  • 1/2 dl kermaa
  • 6 kpl kananmunankeltuaista
  • 1 kpl butternut kurpitsaa
  • 10 kpl valkosipulin kynsiä
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • valkopippuria
    1. Suikaloi omenat, shalottisipulit ja hienonna timjami. Freesaa voissa ja
      hauduta valkoviinissä hetki. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
      Ruskista sorsanrinnat pannulla, ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
      Nosta rinnat uunivuoalle ja nostele omena-sipuliseosta rintojen päälle.
      Kypsennä uunissa 140 asteessa noin 20 minuuttia. Perunakakku: Keitä
      perunat kypsäksi ja valuta vesi huolellisesti pois. Paseeraa perunat
      siivilän läpi ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon sulatettu voi,
      keltuaiset ja kuohukerma. Mausta. Levitä pöydälle n. 20 x 40 cm pala
      foliota ja sen päälle kelmu. Asettele perunaseos kelmulle ja rullaa
      pyöreäksi noin 4 cm halkaisijaltaan. Sulje kelmu päistä tiiviillä
      solmuilla. Kypsennä rulla uunissa kuumassa vesihauteessa noin 40
      minuuttia 95 asteessa. Paahdettu valkosipulikurpitsa: Halkaise kurpitsa
      ja poista siemenet. Lohko noin 2 cm leveiksi lohkoiksi. Asettele lohkot
      uunipellille. Kuori valkosipulin kynnet ja pyörittele oliiviöljyssä,
      sivele öljy ja valkosipuli kurpitsalohkojen päälle. Paahda uunissa 160
      asteessa noin 20 minuuttia.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    juusto

    Paistettua kuhaa mannerheimin tapaan

    Resepti: Paistettua kuhaa mannerheimin tapaan

    Ainekset

    • Kuhaa Mannerheimin tapaan
    • 4 kuhaseläkettä
    • suolaa
    • valkopippuria myllystä
    • korppujauhoja
    • voita paistamiseen
    • Piparjuurivoi
    • 4 rkl raastettua piparjuurta
    • 4 rkl voita
    • Herkkusienikastike
    • 100 g tuoreita herkkusieniä
    • 2 rkl voita
    • 2 rkl vehnäjauhoja
    • 8 dl kuohukermaa
    • suolaa
    • valkopippuria myllystä

    1. Kuhaa Mannerheimin tapaan Mausta kuhaseläkkeet ja leivitä
      korppujauholla. Paista runsaassa voissa kypsiksi. Laita paistettujen
      kuhaseläkkeiden päälle runsas lusikallinen piparjuurivoita. Tarjoa
      herkkusienikastikkeen ja keitettyjen perunoiden kanssa. Piparjuurivoi
      Hauduta piparjuuriraaste voissa pehmeäksi. Herkkusienikastike Tee
      herkkusienikastike. Leikkaa herkkusienet lohkoiksi ja käristä niitä
      kattilassa kuumassa voissa, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut.
      Ripottele päälle jauhoja ja sekoita. Lisää kattilaan kerma ja keitä,
      kunnes kastike alkaa saostua. Mausta suolalla ja pippurilla. Reseptit
      kirjasta: Risto ja Ritva Lehmusoksa: Manneheimin pöydässä

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    kana_perunat

    Kasviskevätkääryleet, paistettua bok choyta ja

    Resepti: Kasviskevätkääryleet, paistettua bok choyta ja

    Ainekset

    • 8 kpl kevätkääryletaikinan arkkia
    • 2 dl suikaloitua kiinankaalia
    • 1 dl suikaloitua porkkanaa
    • 1 dl suikaloitua salottisipulia
    • 2 kpl valkosipulinkynttä
    • 1 dl suikaloitua retikkaa
    • 2 rkl raastettua inkivääriä
    • 1 rkl kuutioitua tuoretta chiliä
    • 2 dl liotettua ohutta riisinuudelia
    • 3 rkl soijaa
    • 2 rkl sitruunan mehua
    • 1/2 dl hienonnettua korianteria
    • valkopippuria
    • 1/2 dl maapähkinäöljyä paistamiseen
    • 1 l maapähkinäöljyä uppopaistamiseen
    • 2 rkl maizenaa
    • 3 rkl vettä
    • 1 kpl kananmuna
    • Paistettua bok choyta:
    • 2 kpl bok choyta
    • 2 rkl soijaa
    • 2 tl sokeria
    • 2 rkl öljyä
    • 1 tl seesaminsiemeniä
    • tilkka sitruunan mehua
    • Inkivääri- sweetchilikastike:
    • 1/2 kpl tuoretta punaista chiliä
    • 1/2 dl vettä
    • 1/2 dl sokeria
    • 2 rkl limen mehua
    • 2 rkl raastettua inkivääriä
    • suolaa
    • 1 tl maizenaa
    • 2 tl vettä

    1. Kuumenna öljy kuumaksi wokissa. Laita wokkiin ensin chili. Wokkaa,
      lisää kasvikset, valkosipuli ja inkivääri. Kypsennä hetki. Lisää
      nuudelit, soija, sitruuna ja valkopippuria. Tarkista suola ja lisää
      tarvittaessa. Lisää lopuksi maizena- vesiseos jotta neste sitoutuu.
      Jäähdytä ja lisää korianteri. Laita jäähtynyttä täytettä
      taikinalevylle, nosta reunat päälle ja käännä rullalle. Kiinnitä saumat
      kananmunalla. Uppopaista öljyssä. Kääryle on valmis kun sen pinta on
      rapea ja ruskea. Paistettua bok choyta: Halkaise bok choyt ja pese
      hyvin. Kuivaa hetki pyyheliinan päällä. Paista wokissa öljyn kera.
      Lisää sokeri, seesaminsiemenet ja soija. Lisää lopuksi sitruunan mehu.
      Inkivääri- sweetchilikastike: Keitä aineet keskenään hiljalleen ja
      suurusta tarvittaessa.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    kasviskeitto

    Quinoasalaatti ja paistettua broileria sekä cashewkerma

    Resepti: Quinoasalaatti ja paistettua broileria sekä cashewkerma

    Ainekset

    • Quinoa salaatti:
    • 5 dl 5 dl keitettyä Reilun kaupan quinoaa (keitä paketin ohjeen
    • mukaan)
    • 1 Reilun kaupan sitruunan mehu ja kuori raastettuna
    • 2 rkl omena-hunajaviinietikkaa
    • 3 rkl oliiviöljyä
    • suolaa
    • mustapippuria
    • 1 dl persiljaa
    • 0,5 Reilun kaupan ananas pilkottuna pieneksi
    • Paistettua broilerinfileetä:
    • 4 broilerin rintafileetä
    • 1 Reilun kaupan sitruuna
    • 0,5 dl Reilun kaupan hunajaa
    • suolaa
    • Cashewkerma:
    • 300 g Reilun kaupan cashewpähkinöitä (3 ps)
    • 2,5 dl haaleaa vettä
    • 2 rkl Reilun kaupan raakaruokosokeria
    • tarjoile Reilun kaupan hedelmien kanssa esim. ananaksen, mangon ja
    • banaanin

    1. Paistettua broilerinfileetä: Purista sitruunasta mehut
      broilerinfileiden päälle. Lisää hunaja ja suola. Sekoita hyvin ja anna
      marinoitua pari tuntia tai yön yli. Paista kuumalla parilalla kypsiksi.
      Tarjoile quinoasalaatin kanssa. Cashewkerma: Anna cashewpähkinöiden
      liota haaleassa vedessä pari tuntia. Sekoita kaikki ainekset
      sauvasekoittimella ja tarjoile Reilunkaupan hedelmien kanssa. Reseptit:
      Sanna Miettunen osa resepteistä Marianne Kiskolan reseptiikkaa

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    lohikala
    Mainokset
    Sivut
    Uusimmat reseptit