Mainokset

Reseptit kategoriassa ‘paras’

Paras lihamureke resepti

Ainekset
700 g naudan jauhelihaa
140 g pekonia
2 keskikokoista sipulia
mustapippuria rouheena
suolaa
1 maustemitta nelimaustetta (tai neilikkaa, pippuria, muskottia ja
inkivääriä, hyppysellinen kutakin)
½ dl persiljasilppua
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoja
lisäksi
n. 3 rkl voita
2 dl kuohukermaa
Ohjeet
* Kuumenna uuni 225 asteeseen.
* Kuori ja hienonna sipuli sekä pilko pekoni pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna pannu ja paista pekonikuutiot sekä sipulisilppu. Siirrä
pannu hetkeksi syrjään.
* Sekoita jauhelihan joukkoon oman maun mukaan suolaa ja pippuria,
nelimaustetta, silputtu persilja, kananmuna ja perunajauhot.
Sekoita, ja lisää joukkoon paistettu pekoni-sipulisekoitus. Sekoita
tasaiseksi massaksi.
* Voitele uunivuoka ja sulata n. 2 rkl voita kattilassa. Muotoile
mureke vuokaan pitkulaiseksi ”limpuksi”, ja sudi päälle sula voi.
* Paista uunin alatasolla n. 30 min.
* Ota mureke uunista ja kaada vuokaan murekkeen ympärille kerma.
Paista vielä mureketta + kermaa uunissa n. 20 min.
Tarjoa perunamuusin ja salaatin kera!

Hakusanat:

Kuva galleriasta

creme_brulee-vaahtokermavanukas

Universumin paras jauhelihakastike resepti

Ainekset
500 g jauhelihaa
1 mustapekka juusto
n. 0.5 ploa Lidlin Kania salsaa
1 prk kevyt kermaa
suolaa
1 Sipuli
1-2 kynsi valkosipulia
Ohjeet
Kuullota sipuli ja lisää jauheliha. Paista jauheliha ja lisää kerma ja
mustapekka mukaan. Sekoittele ja lorauta vielä n. puoli pulloa Kania
salsaa sekaan. Purista pari valkosipulin kynttä ja ripsauta vähän
suolaa sekaan. Anna hautua n. vartti ja keitä sillä välin spagettia
kaveriksi.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

ananaskana

Paras Banskuhillo resepti

Ainekset
5-6 kpl banaaneja kuutioituna
loraus sitruunamehua
4 rkl hunajaa
2 tl vaniljasokeria
1 pkt hillosokeria
n.1+ dl mango-ananas-passion mehua tai banaani-sitruuna nektari
Ohjeet
Kuori ja kuutioi banaanit. Poista tummuneet osat banaaneista. Älä käytä
liian kypsiä banaaneja, joissa kuori jo tummunut kokonaan, hillosta
tulee imelän tuoksuinen. Sopiva kypsyysaste on kun tuoksu on makeahko
ja banaani pehmeää.
Laita banaanikuutiot kattilaan, loraus sitruunanmehua ja hunajaa
+vaniljasokeri. Lisää hillosokeri ja mehu. Kiehauta pakkauksen ohjeen
mukaan, sekoittele. Mehu voi olla mitä tahansa tuoremehua tai nektaria,
missä on esim.
mangoa,ananasta,passionhedelmää,sitruunaa,appelsiinia,banaania..
Kaada kuuma hillo puhtaisiin purkkeihin, sulje tiiviisti ja laita
jääkaappiin.
Valmis hillo säilyttää kauniin kullankeltaisen värinsä, eikä tummu
kakuntäytteenä. Kokeiltu on ja oli aivan ihanan makuista!
Huom! Hillo on paras käyttää jo muutaman päivän kuluessa. Parissa
viikossa banaanipalat voivat muuttua ikävän sitkeiksi vaikka hillon
maku ei kärsikään. Nestettä (mehua) on myös hyvä lisätä kuten ohjeessa
sanotaan, muuten hilloke hyytyy liikaa.
Vinkki: Kokeile lämpimien vohvelien/lettujen ja jäätelön kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kasvikset

Paras lammasmarinaadi ( 25.2.08 ) resepti

Ainekset
2 litraa vettä
1 dl suolaa
1 dl sokeria
1 sitruuna viipaleina
1 rkl rosmariinia
0.5-1 tl valkopippuria
valkosipulinkynsiä
Ohjeet
Lämmitä vähän vettä, että saat suolan ja sokerin helpommin sulatettua.
Kaada liemi muun veden joukkoon. Lisää mausteet. Levittele
sitruunaviipaleet ylle ja alle.
Laita lammaspaisti marinoitumaan liemeen vähintään 15 tunniksi.
Kääntele välillä, että liha marinoituu tasaisesti.
Kuivaa lihaa vähän, tee muutama viilto sinne tänne ja työnnä
valkosipulinkynnet sisään.
Valkosipuli ei ole välttämätöntä, koska lammas marinoituu liemessä niin
maukkaaksi, ettei valkosipulia kaipaa.
Laita liha paistopussiin ja paistomittari kylkeen.
Paista haluamaasi kypsyysasteeseen. Anna vetäytyä rauhassa ennen
maistiaisia, ettei nesteet karkaa.
Olen tämän aina tehnyt lampaanviulusta ja takaan että lopputulos on
mahdottoman hyvän makuinen.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

limonadi

Joulukinkku Paras resepti

Ainekset
1 kpl Juhlakinkku potkalla n. 7 kg
100 g hunajasinappia
1,5 dl korppujauhoja
Ohjeet
Laita suolattu pakastettu juhlakinkku saaviin, johon olet tehnyt 10%
suolaveden.
Vettä tulee olla niin paljon, että koko kinkku peittyy potkaa myöten.
Aseta saavi viileään paikkaan, vaikka kylmiöön. Siellä kinkku saa olla
3 – 4 päivää suolavedessä hitaasti sulamassa ja samalla suolaus joka
kinkussa on tasoittuu ja saat tasasuolaisen mehevän kinkun
paistettavaksi.
Ota kinkku huoneenlämpöön n. 5-6 h. ennen uuniin laittoa ritilänpäälle
valumaan ja jotta sisälämpötilakin saadaan kohdalleen.
Kun kinkku on valunut, laita se paistopussiin kamara eli nahkapuoli
ylöspäin ja tee yläkulmaan pieni reikä, jotta höyryt pääsevät ulos.
Paista kinkkua 115-120 asteessa n. 9 h. Kun kinkku on valmis, ota se
uunista ja anna jäähtyä tovi ja irroita sitten verkko ja silava.
Ole varovainen kinkkupussiin tulleen nesteen kanssa, se on kuumaa.
Voitele kinkun pinta hunajasinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja
mielesi mukaan ja kuorruta 250 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
Tällä tavalla tehdessäsi kinkun, saat siitä murean ja todella mehevän
ja suolaus on taatusti kohdallaan.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

suklaakeksit

Paras Tiikerikakku resepti

Ainekset
250 g voita t. leivontamargariinia
2 1/2 dl hienoa sokeria
4 munaa
1 dl appelsiinimehua t. vahvaa kahvia
4 1/4 dl vehnajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl kuohukermaa
Ohjeet
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisaa munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon appelsiinimehu seka
vehnajauho-leivinjauhe-vanilliinisokeriseos. Ota taikinasta erilleen n.
1/3 ja sekoita siihen kaakao ja kuohukerma. Pane taikina kerroksittain
voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (n. 1.8 l). Paista uunin alaosassa
175 C n. 1 tunti.[/p] Kaksinkertainen taikina menee kolmeen
pitkanmalliseen kakkuvuokaan.[/p]

Hakusanat:

Kuva galleriasta

ananaskana

Paras sisäfile resepti

Ainekset
1 kpl sisäfile
ranskalaista salaattikastiketta
Gourmet-suolaa,
mustapippuria
valkosipulia
purkkiherkkusieniä, kokonaisia
vihreitä papuja
hermeitä
maustevoi + persiljaa
säilykepaprikaa
Ohjeet
Ota kokonainen, hyvin roikkunut sisäfile, 1,3 – 1,5 kg. ”Siisti”:
paksumman pään lisuke pois, häntää lyhyemmäksi, kalvot pois
(poistetuista paloista voit tehdä vaikka pyttipannun!).
Sivele file ranskalaisella kastikkeella ja pane muutamaksi tunniksi
viileään. Ota hyvissä ajoin lämpimään, pyyhi puhtaaksi. Laita uuni +100
astetta.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja paista fileen joka pinta + päät
kauniin ruskeiksi, minuutti puoleltaan, silikonipaistokintaat
erinomainen apuväline.
Laita file ritilälle ja mausta: pippuria myllystä, sormisuolaa,
viiltoihin valkosipulin kynsiä. Laita uuniin vuoka, johon vettä ja
filee sen yläpuolelle.
Paista 1 tunti. Ota file uunista ja paketoi leivinpaperiin ja folioon
ja lopuksi pyyhkeeseen tai sanomalehteen.
Anna vetäytyä 10 – 15 min. Nosta uunin lämpötila 220 asteeseen. Ota
file paketista ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Laita file fileenmuodossa
uunivuokaan. Vuokaan voit laittaa sieniä, herneitä, papuja,
paprikapikkelsiä kauniisti aseteltuna (pakastevihannekset olet tietysti
kypsentänyt!).
Päälle maustevoi, esim. itsetehty voi-valkosipuli-persilja. (Persilja
antaa fileen pinnalle kauniin värin).
Laita file takaisin uuniin ja kuumenna, kunnes maustevoi alkaa sulaa.
Ota uunista ja nauti esim.kermaperunoiden kanssa. On hyvää kylmänäkin.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

lampaankylki

LANTTULAATIKKO, SE PARAS resepti

Ainekset
1 kg lanttusosetta
3 rkl voisulaa
1 muna
1 dl korppujauhoja
2 dl Kermaa
2 dl siirappia
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl mustapippuria
1 1/2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
suolaa maun mukaan
Ohjeet
Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada seos voideltuihin vuokiin.
Ripottele pinnalle korppujauhoja. Pane pinnalle myös voinokareita.
Paista 1 1/2 – 2 tuntia 175 asteen lämmössä.
Paremmaksi loota ei voi tulla.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sipuli

Muffini, muffinssi suklaa (minun paras muffini ohje) resepti

Ainekset
2 dl kaakaojauhetta sokeroimaton
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kukkura leivinjauhetta
1,25 dl kiehuva vesi tai kuumaa kahvia
200 g voita sulatettuna tai öljyä!!
2 kpl munaa
3 dl sokeria
3,3 dl vehnäjauhoa
1 mm suolaa
1,25 dl suklaa muruja jos haluaa
1,25 dl saksanpähkinää jos haluaa
Kuorrutus:
Tee ensin maitoseos
1,25 dl maitoa
2,5 rkl vehnäjauhoa
Sitten
80 g kookosrasvaa OTA LÄMPIMÄÄN AJOISSA
80 g voita
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Ohjeet
Jos teet kuorrutuksen. Ota kookosrasva ajoissa lämpenemään. Jos kiire
leikkaa se ohuiksi siivuiksi. Näin se pehmenee nopeasti. Pehmeä on
parempi kuin sulatettu.
Tein teflon muffinivuokassa. Voitelin vuokan KAKUT IRTI VUOKISTA
öljyllä. Silloin voi huoletta täyttää piripintaan taikinalla.
Paistoaika riippuu kuinka isoja vuokia käytät. Minulla oli siis
piripintaan täytetty ja paistoin 30min. Siten tuli 8 isoa muffinia.
Tein taikinan suoraan mehukannuun niin oli helpompi kaataa ja kauhoa
vuokiin. Ei tarvitse kuorruttaa mutta jos haluat kuorruta.
Puukapusta on tässä hyvä. Sekoita kaakaojauho ja leivinjauho ja
vaniljaokeri keskenään. Lisää kuuma kahvi. sekoita tasaiseksi. Lisää
sula voi ja sekoita. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi. Lisää sokeri ja
sekoita. Sekoita suola hyvin jauhoihin ja lisää jauhot ja sekoita.
Lisää lopuksi suklaanpalat ja pähkinät.
Laita voideltuihin muffinivuokiin taikinaa. Paras olisi oikea
muffinipelti silikoninen tai teflon.
Paista 175 30 min. Paistoaika siis riippuu muffinin koosta!!!
Kuorrutus:
Sekoita kylmään maitoon jauhot ja lämmitä pienessä kattilassa, pienellä
lämmöllä. Kunnes seos paksuuntuu. noin 5min. Vie jäähtymään
Sulata mikrossa kookosrasva ellei se ole pehmeää. Ja kaada voin päälle.
Rasvat tulisi saada vatkattavaan muotoon eli pehmeäksi.
Vatkaa rasvat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jäähtynyt maitojauho ”kiisseli” Ja vatkaa vielä 10 minuuttia!!

Hakusanat:

Kuva galleriasta

jouluruokapoyta

Äitini paras piimävelli resepti

Ainekset
1½ l vettä
½ l piimää, ainaskin 1%; rasvaa, esim.: Gefilus
1½-2 dl rusinoita
vajaa kourallinen makaroneja
Suurus, eli sakeutukseen:
½ dl täysmaitoa
1 rkl vehnäjauhoja
Klimpit:
1 dl täysmaitoa
1 kpl kananmun
n.7½ rkl vehnäjauhoja (ei ihan liian sakeaa)
½ tl suolaa
Lopuksi liedeltä nostamisen jälkeen:
1 rkl siirappia (ettei tule liian ruskeaa)
3-4 rkl sokeria (lisää varoen, maista)
½ tl suolaa, ehkä hieman enemmän, maista, ennen lisäämistä
½ pkt kainuun juustoleipäkuutioita, n. 1½ cm paloina
Ohjeet
Laita noin 3 litran kattilaan 1½ litraa vettä, sinne 1-2dl rusinoita,
anna kiehua. Lisää makaronit (sarvimakaronia), keitä vähintään 7
minuuttia, että pehmenevät.
Tee sillä aikaa klimpit, eli 1 dl täysmaitoa lisää ja vatkaa 1 kpl
muna. Noin 7½- 8 rkl vehnäjauhoja, ½ tl suolaa, sekoita voimakkaasti.
Älä tee liian sakeaa. (Eikä liian löysääkään.)
Sitten lisää piimä vesi-rusina-makaroni seokseen, koko ajan sekoittaen.
Anna alkaa kiehahtaa, muista sekoittaa koko ajan hitaasti, että
sekoittuu hyvin.
Ala lisäämään ”klimppejä”, tässäkin oma niksinsä: kasta ruokalusikkaa
joka välissä tähän kuumaa keitokseen. Nosta aina uusi klimppi seokseen.
(Näin saat irtoamaan edellisen klimpin hyvin.)
Suuruksen teko: täysmaito tilkkaan noin: ½dl sekoita 1 rkl
vehnäjauhoja, jonka kaadat nauhana seokseen. Sekoita koko ajan.
Anna kiehahtaa hieman uudelleen, että kaikki alkaa saeta. Anna keittyä
jonkin aikaa, sekoita koko ajan hitaasti.
Nosta ”saettua” hyvin, noin 3-4 minuuttia kattila kokonaan pois
liedeltä.
Mausta siirapilla 1 rkl, 3-4 rkl sokeria ja noin vajaa 1 tl suolalla.
Mausta suola varoen, ja sokeri, että tulee mieleistä. (Toiset tykkää
makeasta). Mielestäni pitää olla aika makeaa, ainakin meillä on ollut.
Vinkki: maku vain paranee esim. seuraavana päivänä: laita mukaan hieman
vettä ja täysmaitoa, kuumenna uudelleen sekoittaen. Maistuvaa kylmänä
ja lämpimänä!

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kana_perunat
Mainokset
Sivut
Uusimmat reseptit