Mainokset

Reseptit sanoilla ‘kana’

Suomalainen kana Intiassa resepti

Ainekset
4 kanan rintapalaa
1 kkp soijaa
3 rkl sokeria
0,25 tl cayennepippuria
1 tl valkosipulisuolaa
perunajauhoja
öljyä paistamiseen
Ohjeet
Tee soijasta, sokerista ja mausteista marinadi. Laita kanapalat siihen
ja kääntele niitä silloin tällöin. anna maustua 2-3 tuntia. Kääntele
sitten palaset perunajauhoissa ja paista öljyssä kypsäksi ja kauniin
värisiksi noin 20-30 min.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

paistetut_perunat

Helppo ja kevyt kana tomaattikastikkeessa resepti

Ainekset
1 maustamaton kanan rintapala
1 tl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
1/2 kasvisliemikuutio
2 dl vettä
1 prk chilillä maustettu tomaattimurska (rainbow)
1 tl vihreää pestoa
Ohjeet
Marinoi kana kasvisliemessä johon on lisätty valkosipulinkynnet ja
sitruunamehu. Paista kana uunissa 50min, 200 astetta.
Sekoita tomaattimurska ja pesto yhteen ja lisää siihen kypsä kana
suikaleina. Poimi liemestä vielä valkosipulit mukaan kastikkeeseen.
Lämmitä seos 5 min liedellä.
Tarjoile riisin kera.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

juhlaruokaa

Kana-herkkusienikeitto resepti

Ainekset
200 g tuoreita herkkusieniä
1 broilerin rintafilee tai suikaleita
1 prk ruokakermaa
1 lihaliemikuutio
maun mukaan mausteita
Ohjeet
Paista broileri (tai käytä aiemmin paistettua, tähteeksi jäänyttä).
Paloittele liha pieniksi kuutioiksi.
Paloittele myös sienet ja paista ne. Lisää broilerikuutiot, ruokakerma,
liemikuutio ja pari desiä vettä. Kuumenna kiehuvaksi, hämmennä välillä
ja lisää mausteita (esim persiljaa, ruohosipulia, soijakastiketta).
Tarjoile lisänä hyvää leipää (esim. Uotilan maalaisruislimppua).

Hakusanat:

Kuva galleriasta

leikkele_lihat

kana-cesar salaatti resepti

Ainekset
2 ruukkua salaatinlehtiä
4 grillattua kanankoipea
100 g parmesan lastuja
1 chapatta
Kastike:
1 prk creme fraiche
1 sitruuna
1 valkosipulin kynsi
4 kpl anjovis fileitä
mustapippuria
suolaa
Ohjeet
Revi salaatinlehdet pieniksi paloiksi, leikkaa chapatasta pieniä
kuutioita, revi kanankoivista lihat pieniksi paloiksi ja laita parmesan
lastut kulhoon.
Valmista kastike edellisenä päivänä jotta se ehtii maustumaan. Kaada
creme fraich purkista, purista sitruunasta mehua maun mukaan, muserra
anjovisfileet, purista valkosipulinkynsi ja lisää suolaa ja
mustapippuria maun mukaan. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Laita
jääkaappiin yön yli maustumaan ja tarkista maku vielä ennen kun lisäät
kastikkeen salaatin joukkoon.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

jouluruokapoyta

Kana ja nuudeli wok resepti

Ainekset
400-450 g kanan filee suikaleita, hunajamarinoituja
1 kpl Sipuli
1 kpl paprika
1 dl wok pakastevihanneksia
1 pussi chow mein kastiketta
1 dl cashew pähkinöitä (paahdettuja)
1 tl tuoretta inkivääriä
nuudeleita
Ohjeet
Kypsennä kanat pannulla oliiviöljyssä. Lisää pilkottu sipuli ja
pilkottu paprika. Kaada maun mukaan sekaan wok-pakastevihanneksia
(esim. thai). Lisää hetken päästä chow mein kastike ja raasta mukaan
inkivääriä. Lopuksi cashew pähkinät. Sekoita mukaan keitetyt nuudelit.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sapi12288_katkarapu-kirjolohigratiini_0000

kana-fetapasta resepti

Ainekset
400 g broilerin (marinoituja) filesuikaleita
1 Sipuli
1 punainen paprika
1 prk ananaspaloja
100 g fetajuustoa
3,3 dl ruokakermaa
Ohjeet
Pilko sipulit ja laita ruskistumaan pannuun broilerin suikaleiden
kanssa.
Pilko paprika ja lisää kanan ja sipulin joukkoon.
Kaada sekaan kerma ja anna hautua 10-15 min.
Valuta ananaspalat ja pilko juusto. Lisää pannulle ja anna lämmetä.
Tarjoa keitetyn pastan kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

jalkiruoka

Kana-makaronilaatikko resepti

Ainekset
1 l vettä
n.4 dl makaronia
n.2 rkl tomaattikeittoainesta
1 pkt broilerisuikaleita
1½ dl pakastemaissia
½ pkt fetaa (arlan kuutiot käy hyvin)
1 prk lime-kookos-ruokakermaa
1 kananmuna
juustoraastetta maun mukaan
Ohjeet
Lisää makaronit kiehuvaan veteen. Kiehumisen puolivälissä lisää
tomaattikeittoaines.
Paista broilerisuikaleet. Lisää maissi. Sammuta levy ja hetken kuluttua
lisää feta.
Kun makaronit on kypsiä, kaada noin desi keitinvettä kanojen joukkoon.
Sen jälkeen hulauta makaronit lävikön kautta (ÄLÄ HUUHTELE!) pannulle,
jossa kanat odottelevat.
Lisää ruokakerma ja kananmuna, sekoittele huolella. Kaada voideltuun
vuokaan, lisää pinnalle juustoraaste ja paista 200 asteessa noin 45
minuuttia (kunnes juusto on ottanut vähän väriä ja muna on hyytynyt).
Paistoaika riippuu uunista, omani ei ole parhaimmasta päästä…
Halutessasi voit käyttää enemmän kuin yhden munan, mutta hlökohtaisesti
pidän ”löysästä ruoasta”…

Hakusanat:

Kuva galleriasta

keitto

Paistettu kana etelän tapaan resepti

Ainekset
4-5 dl kirnupiimää
suolaa
jauhettua mustapippuria
cayennepippuria
8 broilerin rintapalaa nahka poistetaan
5 dl vehnäjauhoja
kasvisöljyä paistamiseen
Ohjeet
Kaada piimä isoon kulhoon ja sekoita siihen teelusikallinen
suolaa,½tljauhettua mustapippuria ja 1/4tl cayannepippuria.Lisää
kananpalat.Kääntele paloja niin että seos leviää tasaisesti
pinnoille.Peitä astia tiukasti kelmulla.Laita jääkappiin ja pidä siellä
2-24tuntia,käänä kerran.Laita jauhot,teelusikallinen suolaa,½tl
mustapippuria ja 1/4t lcayanepippuria tukevaan pakastepusiin.Sulje
pussi ja ravistele.Ota 2-3 kananpalaa kerralaan käsiteltäväksi,valuta
hieman ja sujauta jauhopusiin.Kierrä pussin suu kiinni ja ravista
pussia.laita sen jälkeen kanat ritilälle uunipellin päälle,ravistele
liiat jauhot pois.Jauhota näin loputkin kananpalat.Kaada samaan aikaan
valurautaiselle paistinpannulle vähän yli sentin verran öljyä ja
kuumenna se 180 asteiseksi.Laita kananpalat nahkapuoli alaspäin
varovaisesti öljyyn.Paista paloja kuperan kannen alla 8-10 minuttia.Ota
pihdeillä tai reikäkauhalla palat pois ja laita valumaan ritilän
päälle.Tämän reseptin lähde on suuresti jumaloimani Elvis Aaronin
Preslin I Lov Elvis keittokirjasta.Jossa on 50 Elviksen lempiruoka
reseptiä.lukiessani kirjaa oli siellä maininta jos Elvis olisi ollut
suomalainen olisi hän tykännyt läskisoosista.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kanapasta

Kana-kasvispata resepti

Ainekset
450 g broilerisuikaleita
1 kpl punainen paprika
1 kpl keltainen paprika
1 kpl oranssi paprika
1 pkt luumu- tai kirsikkatomaatteja
200 g Kookoskastiketta
50-100 g katkarapuja
1 prk herkkusieniä
basilikaa
Ohjeet
Paista broilerisuikaleet paistinpannussa tai kasarissa. Lisää
kasvikset, katkaravut ja herkkusienet, lisää kookoskastike. Laita
runsaasti basilikaa päälle.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

friteerattu_kana

Kaneli kana resepti

Ainekset
4 maustamatonta broilerin/kanan rinta filettä
1 tl kanelia
1 tl suolaa
Ohjeet
Yhdistä suola ja kaneli
Pyörittele fileet mauste seoksessa (tai ripottele pinnalle jos haluat)
Paista uuniss 200c 40 min tai jos teet ohut leikkeistä paista pannulla
ohjeen mukaan
Nauti riisin tai lohkoperunoiden kera

Hakusanat:

Kuva galleriasta

juhlaruokaa
Mainokset
Sivut
Uusimmat reseptit