Mainokset

Reseptit sanoilla ‘mamman’

Mamman Tiikerikakku resepti

Ainekset
3 munaa
3 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa vettä
1 dl voisulaa
1 dl maitoa
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Ohjeet
Mittaa kaikki aineet valmiiksi. Laita kaikki käden ulottuville ja
kiehuva vesi astiaan josta on hyvä kaataa. Sekoita leivinjauhe
vehnäjauhoihin. Vaniljasokeri kaakaoon. Munat ja sokeri omaan kulhoon.
Sulata voi, mittaa se kaatoastiaan jäähtymään sopivaksi kun tarvitaan.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada kiehuva vesi norona
munavaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää voisula vatkaa kokoajan. Lisää
jauhot ja maito vuorotellen taikinaan sekottaen. Ota taikinasta noin
puolet toiseen astiaan ja lisää siihen vaniljasokeri-kaakao (sihdin
läpi). Kaada voideltuun korppujauhotettuun vuokaan ensin vaaleaa
taikinaa ja sitten kaakaotaikina ja viimeksi loput vaaleasta. Vedä
lusikalla vako taikinaan.
Paista uunin alatasolla 175 noin 45 min.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

juusto

Mamman jauhelihapihvit resepti

Ainekset
500 g nauta-sika jauhelihaa
1 pss Ranskalaista sipulikeitto ainesta
1 tl maustepippuria
1/4 tl chilijauhetta
1/4-1/2 tl valkosipulijauhetta
pala tuoretta inkivääriä
1 tl sokeria
(suolaa)
Ohjeet
Hienonna inkivääri. Lisää jauhelihan joukkoon kaikki ainekset ja vaivaa
tasaiseksi käsin. Anna levätä huoneen lämmössä vähintään 1/2t. Ota
ruokalusikallinen taikinaa ja painele se tuorekelmun välissä aivan
ohueksi pihviksi. Paista kuumalla pannulla ilman rasvaa kauniin
ruskeaksi.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

englantilainen_aamiainen

Riisipuuropohjainen mamman marjapiirakka (Pellillinen) resepti

Ainekset
***** ***** Pohja **********
250 g voita
3,5 dl sokeria
2 kpl kananmuna
5 dl vehnäjauhoja
3 dl riisipuuroa
2 tl leivinjauhetta
***** ***** Täyte **********
4-5 dl pakastettuja marjoja: mustikoita, herukoita tms..
2 prk (200g) kermaviiliä
3 kpl kananmuna
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Ohjeet
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Lisää
riisipuuro ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Taputtele taikina pellille leivinpaperin päälle.
Levitä marjat päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada
marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia/ kunnes täyte on
hyytynyt.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

voileivat

Etikkasilakat Mamman tapaan resepti

Ainekset
Silakkapihvejä tai kokonaisena paistettuja silakoita
1-2 iso Sipuli
Etikkaliemi kiehautetaan :
1 dl väkiviinaetikkaa
2 dl vettä
1 dl sokeria
Laakerin lehtiä 3-4
1-2 tl suolaa
kokonaisia maustepippureita
Ohjeet
* kiehauta etikkaliemi
* lado vuoroon sipulirenkaita ja silakoita
* kaada jäähtynyt liemi kaloille
* peitä ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.Parhaita
seuraavana pvänä

Hakusanat:

Kuva galleriasta

salaatti

Mamman marjapiirakka

Resepti: Mamman marjapiirakka

  • 100g voita
  • 1dl sokeria
  • 1 muna
  • 1/2dl vehnäjauhoja
  • 1dl grahamjauhoja
  • 1tl leivinjauhoja
  • 3dl puolukoita tai mustikoita
  • 200g kermaviiliä
  • 1 muna
  • 1/2dl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria
    1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho- leivinjauheseos. 2
      Levitä taikina vuoan pohjalle (halkaisija 24cm) ja reunoille. Levitä
      päälle marjat. 3 Sekoita kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri
      keskenään. Kaada seos marjojen päälle. Paista 200 asteessa 30-40
      minuttia.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    illallinen

    Mamman hyper-paprikat!

    Resepti: Mamman hyper-paprikat!

    Ainekset

    • 4kpl pun. paprikoita
    • 1 nippu tuore basilikaa
    • n.1dl oliiviöljyä
    • n.1dl omena-hunaja viinietikkaa
    • 1rkl puristettua valkosipulia
    • ripaus mustapippuria

    1. laita uuni 200 asteelle. halkaise paprikat ja laita ne uuniin sisäpuoli
      peltiä kohden.anna pehmetä uunissa n.15 min.leikkaa basilikat
      silpuksi.kun paprikoista alkaa kuori reunoilta irrota ota uunista kuori
      ne hyvin ja leikkaa pitkuloiksi.lopuksi sekoitat kaikki aineet
      keskenään ja annat vetäytyä useamman tunnin jääkaapissa.taivaallisia!

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    kakku

    Mamman marjapiiras resepti ja ruokaohje

    * 150 g voita tai margariinia
    * 1 dl sokeria
    * 1 kpl kananmuna
    * 3 dl vehnäjauhoja
    * 1 tl leivinjauhetta
    * Täyte:
    * 2 dl kermaviiliä
    * 1/2 dl sokeria
    * 1 kpl kananmuna
    * 1 tl vaniljasokeria
    * päälle: puolukkaa, mustikkaa tai omenaa
    Mamman marjapiiras 10 Annosta
    UUNI 200astetta 30-40 minuuttia
    1. Voitele piirakkavuoka ja korppujauhota
    2. Sulata rasva
    3. Vatkaa sokeri ja muna vaahdoksi
    4. Sekota munavaahtoon sulatettu rasva
    5. Sekota ensin jauhot keskenään ja lisää ne munavaahtoon
    6. Tee täyte sekottaen kaikki aineet paitsi marjat tai omenat keskenään
    7. Painele pohjaan ja reunoihin taikinaa, päälle marjat ja niiden
    päälle
    täyte
    Resepti: Mamman marjapiiras 10 annosta

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    jaatelo

    Imelletty perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” resepti ja ruokaohje

    * 1 kg jauhoisia perunoita
    * 2-3 rl vehnäjauhoja
    * 3-4 dl maitoa
    * 1-2 rl sulaa voita
    * 2 tl suolaa
    * tarvittaessa
    * 3-5 rl siirappia
    Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan”
    Perunat keitetään kypsiksi kuorineen suolattomassa vedessä.
    Kuoritaan heti kuumina ja muussataan. Seokseen lisätään jauhot ja
    sekoitetaan ne hyvin joukkoon.
    Annetaan imeltyä useita tunteja, vaikka yön yli, lämpimässä paikassa.
    Uunissa noin 30-40 asteessa alkaa ainakin imeltyä. Imeltyessä muusista
    tulee löysää ja makeaa. Muusia voi välillä sekoittaa ja survoa lisää.
    Kun perunamuussi on imeltynyt siihen lisätään maito ja suola. Nyt seos
    on todella löysää, vellimäistä jopa. Jos perunasose ei ole mielestäsi
    tarpeeksi makeaa voit lisätä hieman siirappia. Kaadetaan velli
    laatikoihin, lisätään pari nokaretta voita päälle. Muista jättää
    reilusti ”kuohumisvaraa” jotta uunissa kiehuessaan ei tule yli. Uunissa
    perunalaatikkoa voi pitää pari tuntia 150 asteessa. Aluksi uunia voi
    pitää kovemmalla hetken.
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Valmis! Hyvää
    joulua!
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Perunat keitetään
    suolattomassa vedessä.
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Käytä hanskoja
    ettei näpit pala! 🙂
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Aluksi perunasose
    on todella paksua. Tässä se on heti jauhojen lisäämisen jälkeen.
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Imeltymisen jälkeen
    lisäsin maidon, suolan ja hiukan siirappia.
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Sauvasekoittimella
    sain viimeiset klimpit pois soseesta ja siitä tuli samttisen
    pehmeää.
    * Imelletty Perunalaatikko ”meidän mamman tapaan” Valmiina uuniin.
    Resepti: Imelletty perunalaatikko ”meidän mamman tapaan”

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    tomaatti
    Mainokset
    Sivut
    Uusimmat reseptit