Mainokset

Reseptit sanoilla ‘paistettua’

timjamivoissa paistettua poronlapaa resepti

Ainekset
1 kg poronlapaa
500 g perunaa
2 dl demi glace
2 kpl tomaatti
1 dl sokeria
1 nippu timjamia
Suola
mustapippuri
Ohjeet
Valmista muusi, jonka maustat yrteillä(esim. oregano, basilika ja
tietysti tuoreita).
Tomaatit pilkot kattilaan, johon lisätään 1 dl sokeria. Keitetään
hillokkeeksi.
Valmiista Demi glacesta teet yrttikastikkeeen, johon lisäät yrttejä ja
mustapippuria.
Ruskista lapa kunnolla. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä
timjamilla. Paista loppuun uunissa 200 celsiusta noin 1,5 tuntia.
Voitele paiston välillä timjamivoilla.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

mansikat

Paistettua kalaa pinjansiemenvoissa resepti

Ainekset
100 g voita
2 rkl sitruunamehua
3 rkl rouhittuja pinjansiemeniä
4-6 siika/ahvenfilettä
höyrytettyjä kasviksia (esim.kukkakaalia, porkkanaa, fenkolia)
sitruunalohkoja
Ohjeet
1. Ruskista voi paistinpannulla. Lisää sitruunanmehu ja pinjansiemenet,
hauduta minuutin verran.[br]2. Laita kalafileet pannulle ja paista 2
minuuttia per puoli.[br]3. Tarjoa höyrytettyjen kasvisten ja
sitruunalohkojen kera. Valele kastikkeeksi pinjansiemenvoita.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

paprika

Paistettua rauskunsiipeä ja mustaherukkakastiketta

Resepti: Paistettua rauskunsiipeä ja mustaherukkakastiketta

Ainekset

  • 4 rauskunsiipeä (300-400 g:n painoista)
  • 50 g voita
  • runsaasti musta- ja valkopippuria rouhittuna
  • suolaa

  1. Poista rauskuista ruodot ja nahka. Mausta kalat pippureilla ja
    suolalla. Paista voissa kummaltakin puolelta kauniin ruskeaksi. Jos
    rauskut ovat kovin paksuja, voit kypsentää niitä lopuksi uunissa.
    Tarjoile mustaherukkakastikkeen kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

grillaus

timjamivoissa paistettua poronlapaa resepti

Ainekset
1 kg poronlapaa
500 g perunaa
2 dl demi glace
2 kpl tomaatti
1 dl sokeria
1 nippu timjamia
Suola
mustapippuri
Ohjeet
Valmista muusi, jonka maustat yrteillä(esim. oregano, basilika ja
tietysti tuoreita).
Tomaatit pilkot kattilaan, johon lisätään 1 dl sokeria. Keitetään
hillokkeeksi.
Valmiista Demi glacesta teet yrttikastikkeeen, johon lisäät yrttejä ja
mustapippuria.
Ruskista lapa kunnolla. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä
timjamilla. Paista loppuun uunissa 200 celsiusta noin 1,5 tuntia.
Voitele paiston välillä timjamivoilla.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sapi12288_katkarapu-kirjolohigratiini_0000

Paistettua madetta ja sitruunaperunoita

Resepti: Paistettua madetta ja sitruunaperunoita

Ainekset

  • 700 g madefileetä
  • 2 tl kapriksia
  • 1 ruukku basilikaa
  • 1 dl ruisjauhoja
  • 1 sitruuna
  • voita paistamiseen
  • suolaa
  • valkopippuria
  • Sitruunaperunat:
  • 10 puikulaperunaa
  • 2 rkl voita
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1 dl persiljaa

  1. Paistettua madetta: Poista matikasta keskiruoto ja leikkaa se sormen
    paksuisiksi paloiksi. Pyöritä palat ruisjauhoissa. Paista kalapaloja
    kuumalla pannulla voissa muutama minuutti. Kun ne ovat kullanruskeita
    lisää mukaan kaprikset, hienonnettu basilika ja sitruunan mehu. Mausta
    lopuksi suolalla ja valkopippurilla. Sitruunaperunat: Keitä perunat
    kuorittuina suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi.
    Sekoita kuumien perunoiden joukkoon voi, sitruunan raastettu kuori ja
    persilja. Tarjoile heti. Reseptit: Henri Alén

Hakusanat:

Kuva galleriasta

tomaatti

Paistettua maksaa, paahdettuja tomaatteja ja

Resepti: Paistettua maksaa, paahdettuja tomaatteja ja

Ainekset

  • 500 g maksaa puhdistettuna ja ohuiksi viipaleiksi leikattuna
  • 8 viipaletta kylmäsavupekonia
  • suolaa
  • vastajauhettua valkopippuria
  • paistamiseen:
  • 2 rkl voita
  • Dijonsinappikastike:
  • 2 rkl voita
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 2 rkl dijonsinappia
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 dl demi-glace kastikepohjaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja pippuria
  • Paahdetut kirsikkatomaatit:
  • 400 g kirsikkatomaatteja
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl valkoista balsamiviinietikkaa
  • ripaus suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 1 tl ruokosokeria

  1. Esikäsittele maksa annetun ohjeen mukaan. Valmista kastike. Kuullota
    voissa rosmariini. Laita kastikeainekset kattilaan ja keitä miedolla
    lämmöllä, kunnes kastike hieman sakenee. Tarkista maku. Valmista
    kirsikkatomaatit. Aseta tomaatit pieneen uunivuokaan. Sekoita mausteet
    öljyyn ja kaada seos tomaateille. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 15
    minuuttia. Paista pekoniviipaleet rapeiksi kuumalla paistinpannulla.
    Laita voi pannulle ja anna hieman ruskistua. Paista maksa- viipaleet
    tasaisella lämmöllä. Kypsennä maksaviipaleita noin 2 minuuttia puoli.
    Maksa on sopivan kypsää, kun se on sisältä punertavaa ja mehevää.
    Mausta suolalla ja pippurilla. Kokoa annokset ja nauti perunasoseen
    kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sipsit

Kukkakaalikeittoa ja paistettua näsijärven kuhaa

Resepti: Kukkakaalikeittoa ja paistettua näsijärven kuhaa

  • 700 g kukkakaalia
  • 1,5 l maitoa
  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl currya
  • 150 g voita
  • 1 iso nahallinen kuhafilee
  • kirkastettua voita
  • suolaa
  • pippuria
    1. Leikkaa kukkakaali saman kokoisiksi nupuiksi ja hienonna sipulit.
      Kuullota 50 g voissa curry, sipulit ja lisää kukkakaalin nuput.
      Pyöräytä muutaman kerran ja lisää maito. Keitä nuput juuri ja juuri
      kypsiksi (ettei maku kärsi). Soseuta tehosekoittimella tai
      sauvasekoittimella. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi voilla.
      Paloittele nahallinen kuhafilee särmiksi paloiksi ja leikkaa ruotorivi
      pois. Paista kirkastetussa voissa tai tavallisessa voissa kalaan rapea
      pinta. Tarjoile keitto kalan kera. Reseptit: Anu Antila, kokki,
      Ravintola Näsinneula

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    ystavanpaivakakku

    Kevyesti graavattua paistettua lohta ja lämmintä

    Resepti: Kevyesti graavattua paistettua lohta ja lämmintä

    Ainekset

    • 600 g lohifileetä
    • merisuolaa
    • valkopippuria
    • ripaus sokeria
    • 4-6 kpl punajuurta
    • voita tai oliiviöljyä
    • timjamia
    • suolaa ja mustapippuria
    • 2 rkl balsamiviinietikkaa
    • vihreää salaattia
    • yrttejä

    1. Puhdista tuore lohifilee ylimääräisistä rasvoista sekä poista
      mahdolliset ruodot. Graavaa kala kevyesti. Ripottele kalan pintaan
      tasaisesti merisuolaa, valkopippuria ja ripaus sokeria. Anna kalan
      maustua yön yli tai vähintään muutama tunti jääkaapissa. Pese
      punajuuret hyvin. Kaada uunivuoan pohjalle reilu kerros merisuolaa ja
      istuta punajuuret tukevasti suolaan. Kypsennä punajuuret uuniperunoiden
      tapaan uunissa n. 175 asteessa reilu tunti. Kokeile punajuuria
      kypsennyksen aikana haarukalla. Tarkoitus ei ole kypsentää punajuuria
      liian pehmeiksi vaan jättää niihin hieman suutuntumaa. Kuori kypsät ja
      hieman jäähtyneet punajuuret ja leikkaa ne lohkoiksi. Ota lohi
      jääkaapista lämpenemään jo hieman ennen sen käsittelyä. Leikkaa kala
      annospaloiksi niin että nahka on edelleen kalassa kiinni. Sulata voi
      pannulla ja paista kalasta ensin nahkapuoli. Nahka saa ruskistua
      kauniin ruskeaksi ja rapeaksi. Käännä kala ja ota pintaan vain väri.
      Jatka kypsennystä uunissa 175 asteessa n. 6-8 minuuttia. Sulata voi
      pannulla ja pyöräytä siinä punajuurilohkoja hetken aikaa. Kaada
      punajuurilohkot kulhoon ja mausta ne oliiviöljyllä, timjamilla,
      suolalla ja pippurilla. Viimeistele salaatti tilkalla
      balsamiviinietikkaa. Kokoa annos lautaselle ja sekoita erilaisista
      revityistä salaatinlehdistä ja tuoreista yrteistä lisäkkeeksi
      vihreäsalaatti. Voit tarjoilla annoksen lisänä yrttiöljyä.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    mansikkaa_kermalla

    Paistettua karitsaa ja pehmeää polentaa

    Resepti: Paistettua karitsaa ja pehmeää polentaa

    Ainekset

    • Karitsa:
    • 4 karitsan paahtopaistia
    • 2 oksaa rosmariinia tai 1 tl kuivattua
    • 1 valkosipulinkynsi
    • nokare voita
    • suolaa
    • mustapippuria
    • Sinihomejuustopolenta:
    • 200 g polentaryynejä
    • 7 dl kanalientä tai vettä
    • 50-70 g sinihomejuustoa
    • suolaa
    • mustapippuria
    • nokare voita

    1. Paistettua karitsaa: Anna paistien olla huoneenlämmössä vähintään puoli
      tuntia ennen paistamista. Kuumenna pannu ja lisää siihen nokare voita,
      rosmariinin oksat ja kevyesti murskattu valkosipulinkynsi. Kun voi
      alkaa vaahdota lisää karitsan paistit ja paista niitä noin 1 minuutti
      molemmilta puolilta. Siirrä uunivuokaan ja kypsennä 180 asteisessa
      uunissa kunnes sisälämpö on 54 astetta, eli noin 8-10 minuuttia. Anna
      levätä huoneen lämmössä folioon käärittyinä hetki ennen tarjoilua.
      Sinihomejuustopolenta: Lämmitä polentaryynejä kattilassa voi nokareen
      kera. Lisää nesteestä puolet ja kypsennä polentaa hiljaa poreillen ja
      koko ajan sekoittaen. Kun polenta paksuuntuu selvästi, lisää loppu
      neste ja kypsennä vielä 15 minuuttia. Lisää joukkoon sinihomejuusto
      pieninä nokareina. Maista ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
      Polentan rakenne saa jäädä löysähköksi. Tarjoa lisäkkeenä paistettua
      valkokaalia ja sipulia ohuina suikaleina! Reseptit: Henri Alén

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    paprika

    Paistettua merikrotin pyrstöä (escabeche), passionkastiketta

    Resepti: Paistettua merikrotin pyrstöä (escabeche), passionkastiketta

    Ainekset

    • 600 g merikrotin pyrstöä
    • 1 tl jauhettua kuminaa
    • 1 tl rouhittua mustapippuria
    • 1/2 tl sokeria
    • 1/2 tl suolaa
    • 3 rkl maissiöljyä
    • Passionkastike:
    • 2 kpl passion hedelmää
    • 1/2 kpl salottisipuli
    • 10 kpl herkkusieniä
    • 4 dl vaaleaa kanalientä
    • 2 dl kuohukermaa
    • limen mehua
    • suolaa
    • valkopippuria
    • laakerinlehti
    • sahramia
    • 1 dl rasvatonta maitoa
    • Avocado-kurkkusalaatti:
    • avocado
    • kurkku
    • punasipuli
    • tuoretta korianteria

    1. Kuumenna paistinpannu, lisää pannulle öljy ja mausteet, paahda hetki,
      lisää merikrotin pyrstöt ja paista kypsäksi. Passionkastike: Koverra
      passion hedelmistä hedelmäliha kattilaan, lisää joukkoon hienonnettu
      sipuli, sienet, kanaliemi ja mausteet, keitä hiljalleen noin 15
      minuuttia, siivilöi. Lisää kerma ja keitä niin että jäljelle jää 2 dl.
      Lämmitä rasvaton maito, vatkaa vaahdoksi ja lisää kastikkeen joukkoon.
      Avocado-kurkkusalaatti: Kuori ja pilko avocado, mausta kevyesti
      suolalla, valkopippurilla ja sitruunan mehulla. Lisää joukkoon
      siemenettömät ja kuorettomat kurkkukuutiot sekä hienonnettu punasipuli
      ja korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarkista maku.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    jalkiruoka
    Mainokset
    Sivut
    Uusimmat reseptit