Mainokset

Reseptit sanoilla ‘pariloitua’

Pariloitua lohta kurkkusalaatin kanssa resepti

Ainekset
lohifileetä
4 kpl perhosleikkeinä
2 rkl oliiviöljyä
2 tl maustesuolaa
1 kpl kurkkua
2 rkl hienonnettua persiljaa
2 rkl etikkaa
2 rkl sokeria
1 dl vettä
1/2 maustem. valkopippuria
1 maustem. suolaa
Ohjeet
Aloita kurkkusalaatin valmistuksesta. Kuori kurkku. Leikkaa se
pituussuunnassa kahtia ja koverra siitä siemenet pois. Leikkaa kurkku
sen jälkeen 1/4cm paksuiksi viipaleiksi.
Yhdistä liemiainekset. sekoita kurkkuviipaleet liemeen ja lisää
joukkoon persilja. Kurkkusalaatin pitää tekeytyä vähintään 1 tunti
ennen tarjoilua.
Kääntele lohiviipaleet öljyssä. Mausta ne suolalla.
Pariloi viipaleita ulkogrillissä tai pariapannulla n.3minuuttia
kummaltakin puolelta.
Tarjoa lohiviipaleiden lisäkkeenä kurkkusalaattia,sitruunalohkoja ja
leipää.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

tomaattikeitto

Pariloitua Possua, Juuresmuusia resepti

Ainekset
2 pihviä possun ulkofileestä
Suola, mustapippuri
pala bataattia
pala lanttua
4 perunaa
1 iso porkkana
1 Sipuli
2 valkosipulinkynttä
aromisuolaa
nokare voita
suolaa, mustapippuria
Hiukan kasvisten keitinlientä
öljyä paistamiseen
Ohjeet
Leikkaa ulkofileestä 2 pihviä, nuiji ne. Keitä kasvikset kypsiksi ja
survo ne. Lisää nokare voita täydentämään makua, mausta, lisää
keitinlientä että saa sopivan paksuisen. Älä kuitenkaan survo muusia
liian tarkkaan, jätä vähän karkeaksi. Paista pihvit parilapannulla,
käännä pihviä välillä sellainen 30 astetta, niin saat verkkokuvion ja
mausta suolalla ja pipppurilla.
Lisänä Rosepippurikastike

Hakusanat:

Kuva galleriasta

vihreat_pavut

Pariloitua tonnikalaa, lohkoperunoita ja aiolia

Resepti: Pariloitua tonnikalaa, lohkoperunoita ja aiolia

Ainekset

  • tonnikala:
  • 600 g tonnikalafileetä
  • ½ dl ruokaöljyä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • suolaa ja pippuria
  • 2 sitruunaa
  • perunat:
  • 8-10 roramunda perunaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl timjamia
  • 1 rkl rosmariinia
  • aioli:
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • suolaa
  • ripaus cayannepippuria
  • 2 keltuaista
  • 2-3 dl ruokaöljyä
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 rkl lämmintä vettä

  1. Pariloitua tonnikalaa: Leikkaa tonnikalasta neljä pihviä. Sekoita
    öljyyn murskattu valkosipuli, suolaa ja pippuria. Hiero seos tonnikalan
    pintaan ja anna maustua hetki. Kuumenna parilapannu ja grillaa
    tonnikalaa keskilämmöllä noin 1-2 minuuttia per puoli. Pariloi pannulla
    myös puolikkaiksi leikatut sitruunat leikkuu pinta alaspäin. Anna kalan
    vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Tonnikala on parhaimmillaan kun sen
    liha on vielä sisältä punaista. Mausta halutessasi kalan pinta vielä
    kevyesti suolalla ja pippurilla. Lohkoperunat: Pese perunat ja leikkaa
    ne lohkoiksi. Levitä lohkot uunipellille ja pirskottele pinnalle
    oliiviöljyä. Mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja rosmariinilla.
    Paista lohkoperunoita 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Aioli:
    Murskaa ja hienonna valkosipulin kynnet ja laita ne kulhoon. Mittaa
    kulhoon myös keltuaiset, suola ja cayennenpippuri. Sekoita tasaiseksi
    sauvasekoittimella. Kaada öljyä joukkoon ohuena nauhana koko ajan
    sekoittaen kunnes majoneesi on sopivan paksuista. Mausta majoneesi
    sitruunamehulla ja sekoita joukkoon vesi antamaan kiiltoa. Tarjoa
    lohkoperunoiden kanssa. Reseptit: Alex Nurmi

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kana_perunat

Pariloitua kalkkunaa ja rakuunaiset kesäkurpitsat

Resepti: Pariloitua kalkkunaa ja rakuunaiset kesäkurpitsat

Ainekset

  • 2 kpl kalkkunan rintafilettä
  • 1/2 tl merisuolaa
  • 2 kynttä valkosipulia
  • 4 tl currya
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 pienehkö kesäkurpitsa
  • 3 tl rakuunaa
  • 1 pieni kurkku
  • jääsalaattia
  • 1 prk feta kuutioita
  • 1 dl kivettömiä oliiveja
  • 1 salaatti sipuli
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1/2 tl mustapippuria
  • 1/4 tl aromisuolaa

  1. Kiitokset tästä reseptistä Kallelle! Sekoita puoleen desilitraan
    oliiviöljyä merisuola, puristetut valkosipulin kynnet ja 2
    teelusikallista currya. Kaada seos kalkkunan fileiden päälle ja pistä
    kylmään marinoitumaan. Sekoita loppuun oliiviöljyyn rakuunat ja kaada
    seos viipaloitujen kesäkurpitsojen päälle ja pistä sekin kylmään
    marinoitumaan. Tee curry-dippi sekoittamalla kermaviiliin loput
    currysta, mustapippuri ja aromisuola ja pistä jääkaappiin maustumaan.
    Leikkaa kurkusta päät pois ja katkaise keskeltä. Leikkaa noin
    puolensentin paksuisiksi tikuiksi. Tee sipulista renkaan puolikkaita.
    Halkaise oliivit ja valuta feta. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Asettele
    lautasille jääsalaatin lehtiä ja niiden päälle feta ja oliivit.
    Sipulit, kurkut ja dippiä pienessä kupissa viereen. Pariloi tai paista
    kalkkunan rinnat kypsiksi ja pistä hetkeksi uuniin. Pariloi sillä välin
    kesäkurpitsat, valuta rasva pois ja nosta lautaselle. Kalkkunat uunista
    mukaan ja nauttimaan. Kaikki lauteselta löytyvä sopii käyttää dipin
    kautta ennen suuhun vientiä. Jos haluat annoksesta hieman tuhdimman,
    keitä lisukkeeksi vielä riisiä ja tee siitä muotilla kakku lautaselle.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sipuli

Pariloitua broilerinrintaa, ananaskastiketta ja kookosriisiä

Resepti: Pariloitua broilerinrintaa, ananaskastiketta ja kookosriisiä

Ainekset

  • 6 broilerinrintafileetä
  • Ananaskastike:
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 sipulia
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 rkl hillottua tai tuoretta inkivääriä
  • 1 sitruunaruoho
  • 150 g tuoretta ananasta (tai säilykeananasta omassa mehussaan)
  • 6 dl kanalientä
  • 50 g sokeria
  • kokonaisia musta- ja valkopippureita
  • cayennepippuria
  • suolaa
  • nokare voita
  • 2 rkl maizenaa
  • 3 rkl kylmää kanalientä (suurukseen)
  • Kookos-korinttiriisi:
  • 4 dl riisiä (esim. basmatiriisiä)
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 4 rkl korintteja
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl kurkumaa
  • persiljaa
  • suolaa
  • valkopippuria

  1. Broilerinrinta Paina broilerin rintafileetä leikkuulautaa vasten. Tee
    fileistä ohuempia leikkaamalla ne paksuussuuntaansa kahtia ja sivele
    oliiviöljyllä. Laita jääkaappiin odottamaan. Pariloi
    broilerinrintafileet juuri ennen esille laittoa, muutama
    minuutti/puoli. Ananaskastike Freesaa hienonnettu sipuli ja valkosipuli
    kattilassa, lisää ananas ja sokeri. Anna sokerin hiukan ruskistua, varo
    kuitenkin valkosipulia. Lisää kanaliemi, inkivääri, sitruunaruoho ja
    mausteet. Anna kiehua hiljalleen puoli tuntia niin, että lientä jää
    jäljelle noin 2,5 dl. Siivilöi, kiehauta. Tarkista maku ja suurusta
    maizenalla. Vatkaa lopuksi joukkoon nokare voita. Kookos-korinttiriisi
    Keitä riisi, jätä vähän raa’aksi. Freesaa korintit oliiviöljyssä. Lisää
    kookosmaito ja kiehauta. Lisää riisi, kurkuma ja mausteet. Lisää
    hienonnettu persilja ennen tarjoilua.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sipsit

Pariloitua ankanrintaa ja sitrushedelmiä

Resepti: Pariloitua ankanrintaa ja sitrushedelmiä

Ainekset

  • 2 luutonta ankanrintaa (150 – 170 g henkeä kohti)
  • 3 appelsiinia
  • 4 limettiä
  • 1/2 dl balsami-viinietikkaa
  • 1 dl portviiniä
  • 2 rkl suolatonta voita
  • mustapippuria
  • suolaa

  1. Ruskista ankanrinnat pannussa rasvapuoli alaspäin hyvin rapeiksi ja
    vatsapuoli kevyesti. Mausta pippurilla ja suolalla. Laita voideltuun
    uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ota
    paistoliemi talteen ja anna lihojen vetäytyä hyvin ennen viipalointia.
    Kuori sitrushedelmät veitsellä ja leikkaa viipaleiksi. Osan kuorista
    voit suikaloida hyvin ohuiksi. Lisää paistoliemeen portviini ja
    balsamiviinietikka ja keitä kasaan hetken ajan. Lopuksi voit vispata
    sekaan kylmää voita. Kuullota sitrushedelmiä ja kuoria uunipellillä
    hetken aikaa. Nosta hedelmät lautaselle, ja niiden päälle viipaloitua
    ankanrintaa. Koristeeksi voit laittaa kuivattuja, suikaloituja
    hedelmänkuoria.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

lettuja

Pariloitua vasikanmaksaa ja vadelmaviinietikkakastiketta

Resepti: Pariloitua vasikanmaksaa ja vadelmaviinietikkakastiketta

Ainekset

  • 600 g vasikanmaksaa
  • 4 dl punaviinikastiketta
  • 0,5 dl vadelma-viinietikkaa
  • 2-3 dl tuoreita tai pakastettuja vadelmia
  • 2 rkl voita
  • mustapippuria
  • suolaa

  1. Halutessasi voit käyttää varrastikkuja, jolloin maksaa on helpompi
    käsitellä pariloitaessa. Poista maksasta kalvot ja verisuonet. Mausta
    suolalla ja pippurilla. Paista ja pariloi kevyesti voissa. Jos
    maksapala on paksu, käytä apuna uunia. Paista maksa haluamaasi
    kypsyyteen, älä kuitenkaan läpikypsäksi. Kuumenna punaviinikastike ja
    lisää siihen vadelmaviinietikka. Keitä hetki kasaan ja lisää nokare
    voita. Vadelmat voit lämmittää joko uunissa tai kattilassa pienessä
    voimäärässä. Tarjoile maksa esim. peruna tai bataattisoseen kanssa.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

ystavanpaivakakku

Pariloitua madetta, vihannessuikaleita ja tomaattikastiketta

Resepti: Pariloitua madetta, vihannessuikaleita ja tomaattikastiketta

  • 600-700 g madefileetä
  • 2 porkkanaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 pieni purjo
  • 1 rasia rasia kirsikkatomaatteja
  • 0,5 l paseerattua tomaattia
  • 2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 3 dl kuivaa valkoviiniä
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • Tabascoa
  • Maldon suolaa
    1. Pilko porkkanat, kesäkurpitsa ja purjo tulitikun kokoisiksi
      suikaleiksi. Ryöppää minuutti kiehuvassa vedessä ja nosta ne nopeasti
      jääveteen, jotta väri, maku ja rapeus säilyvät. Nosta vedestä ja kuivaa
      hyvin. Kalttaa kirsikkatomaatit nkiehauttamalla puoli minuuttia
      kiehuvassa vedessä. Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää paseerattu
      tomaatti (purkista, jos et halua itse tehdä), viini ja anna kiehua
      hiljalleen hetki. Mausta kastike, halutessasi voit lisätä sekaan
      erilaisia yrttejä esim. ruohosipulia tai basilikaa. Pariloi
      ruodottomat, kevyesti öljyllä sivellyt madefileen palat molemmin puolin
      kypsäksi. Mausta pippurilla ja suolalla. Jos fileet ovat suurikokoisia,
      jatka kypsentämistä hetki uunissa niin ettei pinta pala. Tarjoa syvällä
      lautasella kevyesti oliiviöljyssä kuumennetut, suolalla ja pippurilla
      maustetut vihannessuikaleet. Lisää tomaattikastike ja pariloitu made.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    ananaskana

    Pariloitua lohta ja pinattimuhennosta resepti ja ruokaohje

    * lohta
    * sitruunaa
    * valkopippuria
    * merisuolaa
    * Pinattimuhennos: Ohjeen löydät Pålan pöytälaatikosta
    Pariloitua Lohta ja pinattimuhennosta
    Siisti lohi nahasta ja löysästä vatsarasvasta. Kuumenna parilla
    kuumaksi ja pyyhkäisen pintä öljytyllä paperilla. Laita lohi siihen ja
    paista kumpaiseltakin puolelta kypsäksi. Mausta kala, sitruunanmehulla
    ja suolalla/pippurilla.
    Tarjoile Pinattimuhennoksen, keitettyjen perunoiden ja vihannesten
    kanssa. (sen verran muutin ohjetta pinattimuhennoksessa, että käytin
    1/2 prk smetanaa Pålan ohjeista poiketen.) Hyvää oli
    * Pariloitua Lohta ja pinattimuhennosta
    Resepti: Pariloitua lohta ja pinattimuhennosta

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    kasviskeitto

    Pariloitua vasikkaa ja papulisuke

    Resepti: Pariloitua vasikkaa ja papulisuke

  • Pariloitua vasikkaa:
  • 200 g vasikan sisä- tai ulkofileetä per syöjä
  • 0,5 dl seesamiöljyä
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • suolaa maun mukaan
  • Papulisuke:
  • 400 g vihreitä ja keltaisia neulapapuja
  • 2 punasipulia
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • öljyä
  • suolaa
  • mustapippurirouhetta
    1. Pariloitua vasikkaa: Sekoita marinadin ainekset keskenään ja nosta
      vasikanfileet marinadiin. Annan marinoitua pari tuntia. Pyyhi
      ylimääräinen marinadi pois ja paista vasikka nopeasti parilalla
      molemmin puolin. Tarjoile papulisukkeen kanssa. Papulisuke: Ryöppää
      pavut nopeasti. Siivuta punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna
      pannulla hieman öljyä ja kuullota sipuleita ja papuja hetki. Lisää
      suolaa ja pippuria myllystä. Tarjoile paistetun vasikan kanssa.

    Hakusanat:

    Kuva galleriasta

    grillaus
    Mainokset
    Sivut
    Uusimmat reseptit