Mainokset

Reseptit sanoilla ‘tiikerikakku’

tiikerikakku resepti

Ainekset
450 g voita
200 g sokeria
3 munaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
250 g vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
1½ rkl kaakaojauhetta
Ohjeet
1.vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.lisää munat,vanilliinisokeri,maito ja
vehnäjauhot johon lisätty leivinjauhe.sekoita. 2.ota taikinasta 3/4
osaa erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe. 3.kaada vuokaan vuoron
perään kerroksittain.paista uunissa 180 asteessa n.50 minuuttia.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

pihvi_sipulirenkaat

Tiikerikakku resepti

Ainekset
3 Kpl munaa
2 ½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maitoa
1½ rkl kaakaojauhetta
150 g margariinia
Ohjeet
150 g margariinia sulatettuna ja jäähdytettynä Munat ja sokeri
vaahdotetaan. Lisää vanillinisokeri, leivinjauhe ja vehnäjauhot, jotka
ovat sekoitettu toisiinsa.
Lisää maito ja lopuksi sulatettu ja jäähdytetty margariini.
Ota kolmasosa taikinasta erilleen, se värjätään kaakaojauheella
ruskeaksi.
Laita taikina kerroksittain vuokaan, niin että päällimmäisenä ja
alimmaisena on vaalea kerros. Marmorikuvio saadaan nostelemalla
kahdella haarukalla.
Uuni 200 asteeseen, kakkua paistetaan alaritilällä 45 minuuttia.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

katkarapusalaatti

Tiikerikakku resepti

Ainekset
250 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoa
1/2 dl perunajauhoa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 dl Kermaa
Ohjeet
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen vatkaten.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lusikoi taikinasta noin kolmannes toiseen kulhoon ja sekoita siihen
kaakao ja kerma.
Korppujauhota isohko kakkuvuoka.
Levitä kakkuvuoan pohjalle ensin kerros vaaleaa taikinaa, sitten puolet
kaakaotaikinasta ja taas vaaleaa, päälle loppu kaakaotaikina ja
viimeiseksi loppu vaalea. Tee lusikalla keskelle ura niin pinta ei
halkee.
Paista kakkua noin tunti 175 astetta ja aina uunin alaosassa.
VINKKI: Jouluisemman kakun saat kun värjäät vihreällä ja punaisella
elintarvikevärillä ruskean raidan välissä olevat taikinaosat taikinaa
sekoittaessa eri kulhoihin, ja jätät kaakaon vähemmälle sijalle.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kaali

Tiikerikakku resepti

Ainekset
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl voisulaa
1 dl Kermamaitoa
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
Ohjeet
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voisula ja kermamaito
vuorotellen jauhojen kanssa, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja
vaniljasokeri.
Ota taikinasta 1/4 ja sekoita siihen kaakaojauhe.
Laita voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle kerros vaaleaa
taikinaa, väliin tummaa ja päälle vaalea kerros. Pistele haarukalla,
niin että taikinat menevät hiukan sekaisin.
Paista 180 asteessa reilu tunti.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

englantilainen_aamiainen

Piian tiikerikakku resepti

Ainekset
200 g margariinia
200 g sokeria
3 kpl munaa
3/4 dl maitoa
3 tl leivinjauhetta
250 g vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
Ohjeet
Pehmeähkö rasva ja sokeri vaahdotetaan hyväksi vaahdoksi vatkaimella,
johon lisätään munat vatkaten yksitellen.
Maito ja jauhot, joissa leivinjauho ja vaniljasokeri lisätään
vuorotellen maidon kanssa.
Jaa taikina siten, että 1/3 osaan tulee kaakao.
Voitele kakkuvuoka huolellisesti. Kaada vaaleaa taikinaa ensin
kakkuvuoan pohjalle ja sen jälkeen taikina, jossa kaako, ja lopuksi
loput vaaleasta taikinasta. Paista 175 asteessa n. 50 min/1 tunti.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

kinkkuvoileipa

Mamman Tiikerikakku resepti

Ainekset
3 munaa
3 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa vettä
1 dl voisulaa
1 dl maitoa
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Ohjeet
Mittaa kaikki aineet valmiiksi. Laita kaikki käden ulottuville ja
kiehuva vesi astiaan josta on hyvä kaataa. Sekoita leivinjauhe
vehnäjauhoihin. Vaniljasokeri kaakaoon. Munat ja sokeri omaan kulhoon.
Sulata voi, mittaa se kaatoastiaan jäähtymään sopivaksi kun tarvitaan.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada kiehuva vesi norona
munavaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää voisula vatkaa kokoajan. Lisää
jauhot ja maito vuorotellen taikinaan sekottaen. Ota taikinasta noin
puolet toiseen astiaan ja lisää siihen vaniljasokeri-kaakao (sihdin
läpi). Kaada voideltuun korppujauhotettuun vuokaan ensin vaaleaa
taikinaa ja sitten kaakaotaikina ja viimeksi loput vaaleasta. Vedä
lusikalla vako taikinaan.
Paista uunin alatasolla 175 noin 45 min.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

ananas

Marmori-tiikerikakku resepti

Ainekset
250 gr voita t.margariiniä
100 gr sokeria
4 kpl Munia
100 gr sokeria
2 tl leivinjauhetta
250 gr vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoa
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl Kermamaitoa
Ohjeet
Voitele ja korppujauhota n. 2,5 litran kakkuvuoka.
Vatkaa voi t. margariini ja 100 gr sokeria vaahdoksi.
Samoin munat ja 100 gr sokeria.
Lisää munavaahto pienin erin voivaahtoon voimakkaasti vatkaten.
Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhot ja lisää se seokseen vuorotellen
kermamaidon kera.
Jaa taikina kahteen osaan:1/3 ja 2/3.
Mausta pienempi seos kaakaojauhoilla ja isompi vaniljasokerilla.
Kaada seokset vuorotellen vuokaan, vaalea kerros alimmaiseksi ja
päällimmäiseksi.
Pistele seosta haarukalla taikinoiden läpi, sieltä täältä, niin saat
kauniit koukerot kakkuun.
paista kakkua 175 asteessa n. 1 tunti.
Kaada kakku jähtyneenä vadille.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

juhlaruokaa

Paras Tiikerikakku resepti

Ainekset
250 g voita t. leivontamargariinia
2 1/2 dl hienoa sokeria
4 munaa
1 dl appelsiinimehua t. vahvaa kahvia
4 1/4 dl vehnajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl kuohukermaa
Ohjeet
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisaa munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon appelsiinimehu seka
vehnajauho-leivinjauhe-vanilliinisokeriseos. Ota taikinasta erilleen n.
1/3 ja sekoita siihen kaakao ja kuohukerma. Pane taikina kerroksittain
voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (n. 1.8 l). Paista uunin alaosassa
175 C n. 1 tunti.[/p] Kaksinkertainen taikina menee kolmeen
pitkanmalliseen kakkuvuokaan.[/p]

Hakusanat:

Kuva galleriasta

lettuja

Tiikerikakku gluteiiniton resepti

Ainekset
250 g voita
2 dl sokeria
4 munaa
2 dl perunajauhoja
2 dl maissijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Ohjeet
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat hyvin vatkaten. Yhdistä
peruna-, maissijauhot ja leivinjauhe. Lisää vaahtoon. Ota erilleen
kolmasosa taikinasta ja lisää kaakaojauhe siihen. Laita voideltuun
vuokaan puolet vaaleasta taikinasta, sitten tumma ja loput vaaleasta.
Sekoita varovasti haarukalla (tulee raitoja enemmän). Paista 175
asteessa 1t.

Hakusanat:

Kuva galleriasta

lettuja

Maidoton,munaton tiikerikakku

Resepti: Maidoton,munaton tiikerikakku

Ainekset

  • 2 dl sokeria
  • 1 prk soija jogurttia
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 4-5 dl jauhoja
  • 1/2 dl riisi/soija maitoa
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 2-3 tl vanilia sokeria
  • 2 dl t.sin keiju (maidoton)

  1. vatkaa, sokeri,jogurtti. lisää jauhot,ja leivinjauhe.sulata rasva kaada
    joukkoon, lisää puolet maidosta.sekoita. jaa kahteen astiaan,sekoita
    toiseen tumma kaakaojauhe.vanilia sokeri ja loput maidot.sekoita.
    voitele tavallinen kakkuvuoka, mannaryyniä reunoille. jaa lusikalla
    jokatoinen osa tummaa /vaaleaa taikinaa vuokaan. paista 175. keskiosa
    uunista, n45 min-1h.koita tikulla kypsyys. kaada valmiskakku lautaselle
    jäähdytä ja eikun bon appetit! 🙂

Hakusanat:

Kuva galleriasta

sapi12288_katkarapu-kirjolohigratiini_0000
Mainokset
Sivut
Uusimmat reseptit