Mainokset

Salaatti Hedelmäinen punajuurisalaatti resepti

Mainokset

Salaatti Hedelmäinen punajuurisalaatti resepti
 
Aineosat
Ohjeet
  1. 35 min
  2. Passiivinen 2 t 40 min
  3. Hedelmäinen punajuurisalaatti
  4. 8 annosta
  5. 1½ kg punajuurta
  6. 2 kpl päärynää
  7. 1 rkl sitruunamehua
  8. 2 kpl lehtiselleriä
  9. 1 kpl rooman- eli sidesalaattia ruukussa
  10. 1 kpl jääsalaattia ruukussa
  11. 1 dl kuivattuja taateleita (paloiteltuna)
  12. 1 dl saksanpähkinöitä
  13. Koristeeksi
  14. 1 dl tuoretta basilikaa
  15. Öljykastike
  16. 1½ dl rypsiöljyä
  17. 1 dl balsamiviinietikkaa
  18. 3 rkl persiljaa (silputtuna)
  19. 1 rkl hunajaa
  20. 1 tl suolaa
  21. ½ tl mustapippuria
  22. Vaaleanpunainen kastike
  23. 2 dl kermaviiliä
  24. 150 g fetajuustoa (rasvaa 18 %)
  25. ½ rkl mustapippuria
  26. Pese punajuuret ja keitä ne kuorineen kypsiksi. Jäähdytä punajuuret
  27. kylmässä vedessä, kuori ne ja leikkaa lohkoiksi.
  28. Sekoita öljykastikkeen aineet keskenään ja sekoita kastike
  29. punajuurilohkojen joukkoon. Anna maustua jääkaapissa muutamia tunteja
  30. tai seuraavaan päivään.
  31. Sekoita kaikki vaaleanpunaisen kastikkeen aineet keskenään. Värin
  32. kastikkeelle saat ruokalusikallisesta etikkapunajuurien lientä.
  33. Kuori ja lohko päärynät tai omenat ja pirskota niille hieman
  34. sitruunamehua. Pese ja paloittele varsisellerit.
  35. Revi laakean tarjoiluvadin pohjalle salaatit ja kumoa päälle
  36. punajuuret. Asettele joukkoon päärynät tai omenat, varsisellerit,
  37. taatelit ja pähkinät. Koristele hedelmäinen punajuurisalaatti yrteillä,
  38. esim. basilikalla. Tarjoa hedelmäisen punajuurisalaatin rinnalla
  39. vaaleanpunaista kastiketta.

Samanlaiset reseptit

Kuva galleriasta

pizza

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.

Mainokset
Sivut
Uusimmat reseptit