Mainokset

Tippaleivät resepti

Mainokset

Tippaleivät resepti
 
Aineosat
Ohjeet
  1. 45 min
  2. Passiivinen 30 min
  3. Tippaleivät
  4. 15 kpl
  5. 3 kpl munaa
  6. 1½ dl kevytmaitoa
  7. 2 rkl sokeria
  8. 2 tl sitruunankuoriraastetta
  9. ¼ tl suolaa
  10. 3 dl vehnäjauhoja
  11. Pinnalle
  12. 2 rkl tomusokeria
  13. Lisäksi
  14. Paistamiseen 8 dl öljyä
  15. Öljy on sopivan kuumaa uppopaistoon 180190-asteisena, eli kun
  16. leipäkuutio ruskistuu siinä kauniisti noin puolessa minuutissa.
  17. Liian kuumassa öljyssä leivonnaiset palavat ja liian kylmässä taas
  18. imevät itseensä runsaasti rasvaa ja kypsyvät hitaasti.
  19. Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki.
  20. Lisää joukkoon maito, sokeri, sitruunan raastettu kuori ja suola. Lisää
  21. jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä puolisen
  22. tuntia ennen paistoa.
  23. Kuumenna öljy kuumaksi paksupohjaisessa kannellisessa kattilassa.
  24. Laske muottirengas varovasti rasvaan ja anna kuumentua hetki. Kaada
  25. taikina tukevaan pursotinpussiin ja leikkaa päähän pieni reikä.
  26. Pursota taikinaa renkaan sisään sikin sokin tippaleivän malliin. Nosta
  27. ruskistunut tippaleipä haarukkaa apuna käyttäen muottirenkaasta ja
  28. käännä.
  29. Nosta molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi paistunut tippaleipä
  30. reikäkauhan avulla kattilasta ja anna valua hetki talouspaperin päällä
  31. lautasella.
  32. Siivilöi jäähtyneiden tippaleipien pintaan tomusokeria.
  33. Muottirenkaan voit valmistaa myös itse tyhjästä säilyketölkistä.
  34. Poista tyhjästä tölkistä mahdollinen etiketti, kansi ja pohja, pese ja
  35. kuivaa hyvin. Pursotinpussiksi käy tukeva pieni muovipussi. Valuta
  36. taikina pussin kulmaan ja leikkaa vasta sitten kulmaan pieni aukko.

Samanlaiset reseptit

Hakusanat:

Kuva galleriasta

tomaattikeitto

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.

Mainokset
Sivut
Uusimmat reseptit